Ammattilaiselle

 
13.png
 

“Vaihtoehtoisia tapoja viettää vapaa-aikaa. Mahdollisuus tekemiseen turvallisen ja luotettavan aikuisen kanssa. Pysyvän, pidempikestoisen ihmissuhteen ylläpitäminen.”


Omilleen-toiminta on vapaaehtoista tukihenkilötoimintaa sijaishuollosta – lastensuojelulaitoksista, perhekodeista tai sijaisperheistä – itsenäistyville tai jo jälkihuoltoon siirtyneille nuorille.

Tukisuhde alkaa yleensä nuoren ollessa 16–17-vuotias ja päättyy viimeistään nuoren ollessa 23-vuotias. Tukihenkilösopimus tehdään yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa aina vuodeksi kerrallaan. Nuori ja tukihenkilö tapaavat 1–3 kertaa kuukaudessa yhteisen vapaa-ajan tekemisen merkeissä.

Toiminnan koordinointiin sisältyy sopivan tukihenkilön ja nuoren yhteen saattaminen, tukisuhteiden seuranta ja tukisuhteiden kulukorvausten maksatus ja laskutus.

Tukihenkilöt valitaan huolellisen soveltuvuuden arviointiprosessin avulla. Haastattelun perusteella soveltuviksi katsotut henkilöt saavat tehtävään valmentavan koulutuksen. Toimintaan hakeutuvien rikostausta selvitetään.  

Tukihenkilö saa toiminnan koordinaattorilta tukea ja ohjausta koko tukisuhteen ajan. Tukisuhteesta pidetään ensimmäinen seurantatapaaminen kolmen kuukauden tutustumisajan päättyessä ja sen jälkeen vuosittain. Lisäksi tukisuhteesta raportoidaan sosiaalityöntekijälle kirjallisesti kolme kertaa vuodessa.

Miten Omilleen-tukihenkilöä haetaan? 

Tukihenkilöä haetaan nuoren kanssa täytetyllä lomakkeella tai soittamalla toiminnan koordinaattorille. 

Yhteistyö kaupunkien ja hyvinvointialueiden kanssa

Omilleen-toimintaa on tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla ja Uudenmaan alueella. Yhteistyö uusien hyvinvointialueiden ja kuntien kanssa on mahdollista. Toimintaa laajennetaan alueellisesti resurssien mukaan.