Vapaaehtoiseksi

 
18.png
 
 

”Vapaaehtoisena kohtasin nuoren, eikä häntä ihmisenä määritellyt jälkihuollon tuki tai sijaishuoltotausta. Sen sijaan sain tilaisuuden tutustua yhteen mahdottoman hienoon ihmiseen, jota en todennäköisesti muutoin olisi tullut kohdanneeksi.”

 

Omilleen-toiminnassa vapaaehtoiset aikuiset ryhtyvät tukihenkilöiksi sijaishuollosta – lastensuojelulaitoksista, perhekodeista tai sijaisperheistä – itsenäistyville tai jo jälkihuoltoon siirtyneille nuorille.

Omilleen muutto on merkittävä elämänvaihe, johon tarvitaan usein aikuista rinnallakulkijaa. Vapaaehtoisena tukihenkilönä voit tarjota nuorelle aikuisen läsnäoloa ja rohkaisua aikuisuuden kynnyksellä. Tutustut myös uuteen ihmiseen ja näet elämää nuoren näkökulmasta.

Tukihenkilö ei ole ammattiauttaja vaan luotettava aikuinen, jonka kanssa nuori voi viettää aikaa erilaisen mukavan tekemisen parissa sekä jutella itsenäistymisen nostattamista mietteistä.

 
 

Mitä toiminta edellyttää?

  • vähintään 22 vuoden ikää

  • valmiutta sitoutua toimintaan 2 – 4 vuodeksi 

  • aikaa tavata nuorta noin 1 – 3 kertaa kuukaudessa 

  • vakaata elämäntilannetta

 

Miten mukaan? 

Vapaaehtoiseksi voit hakea yhteydenottolomakkeella tai ottamalla yhteyttä toiminnan koordinaattoriin sähköpostilla tai puhelimitse. Kaikki tukihenkilönä toimimisesta kiinnostuneet haastatellaan ja valitut koulutetaan. Koulutuksia järjestetään kahdesti vuodessa, kerran keväällä ja kerran syksyllä.

 

Koulutus 

Koulutuksessa käydään läpi tukihenkilötoiminnan periaatteita, tukihenkilön roolia, vuorovaikutustaitoja ja toiminnan käytänteitä. Koulutuksen yhteiskesto on n. 16 tuntia (neljä arki-iltaa ja yksi lauantaipäivä). Koulutus sisältää sekä etä- että lähipäiviä. Lähikoulutuspäivät pidetään Helsingissä hyvien kulkuyhteyksien varrella.

Seuraava tukihenkilökoulutus järjestetään syksyllä 2024!

Koulutuspäivät:

ti 22.10.2024 klo 17-19

la 26.10. klo 10-15 (etänä)

ke 30.10. klo 17-19 (etänä)

to 7.11. klo 17-20

ti 12.11. klo 17-20

 

Tuki toimintaan 

Tukihenkilöille järjestämme koko tukisuhteen ajan sekä yksilöohjausta että vertaistapaamisia. Toiminnan koordinaattori on tukena ja tavoitettavissa mieltä askarruttavissa asioissa. Tarjoamme tukihenkilöille ajoittain myös lisäkoulutusta ja virkistäytymisiltoja sekä tukihenkilöiden että tukiparien kesken.

 
 
omilleen-banneri.jpg
 

Kiinnostuitko vapaaehtoistoiminnasta? Jätä yhteydenottopyyntö!